Kesäkirjoittaja kirjoittaa

Kirjoittamisesta pitävän naisen tekstinpätkiä ja ajatuksia kirjoittamisesta.

Oma kuva
Nimi: MysteryKnitter
Sijainti: Finland

I'm a Finnish woman, who likes to needlepoint.

sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2007

Hunajapurkin tehtävä, osa 2 - Tuohtuneena

Hän katseli aukiota edessään näkemättä sitä. Tämä ei kerta kaikkiaan voinut olla totta. Leena, Reino Uralan entinen vaimo, oli ottanut ja karannut vihille kertomatta mitään Reinolle, vaikka oli aikoinaan luvannut, että pyytää entisen miehensä todistamaan, jos joskus menee uudelleen naimisiin. Mutta nyt Leena oli karannut Andre Tialan kanssa Porin maistraattiin hiiskahtamatta sanaakaan. Leena ja Andre olivat olleet kolme kuukautta kihloissa, tasan saman ajan kuin Reino oli tapaillut Heliä omalla tahollaan. Reino oli kyllä ajatellut kosia Heliä, mutta sen aika ei ollut vielä, ei ennen kuin Reinon ja Leenan keskinäiset välit olisivat selvät. Ja nyt tämä! Reino ei tiennyt mitä ajatella.
- Minä olen nyt rouva Leena Tiala, oli Leena oli sanonut puhelimessa Reinolle juuri eilisiltana, eikä Reino ollut nukkunut sen jälkeen silmällistäkään.
- Sinä et voi määrätä vaimosi tekemisiä, Heli oli muistuttanut Reinolle ennen tuota kohtalokasta puhelua. Heli ja Reino olivat setvineet kahdestaan Reinon ja Leenan sotkuja, kas kun Reino oli tuntenut tarvetta puhua, mutta Leena ei ollut juuri silloin ollut tavoitettavissa, ja kirjoittamaan Reino ei jaksanut ryhtyä. Niinpä hän oli marssinut Helin luo ja purkanut sydäntään hänelle. Kosimisaikeistaan Reino ei ollut kertonut mitään.
Kosimista on lykättävä, Reino ajatteli. Lykättävä, kunnes saan selvitetyksi, mikä ihme ajoi Leenan ja Andren vihille juuri nyt.