Kesäkirjoittaja kirjoittaa

Kirjoittamisesta pitävän naisen tekstinpätkiä ja ajatuksia kirjoittamisesta.

Oma valokuva
Nimi: MysteryKnitter
Sijainti: Finland

A Finnish woman

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2014

Pitkästä aikaa täällä

Morjensta!
Mä olen tapellu mun henkilöiden nimeämisongelmien kanssa kuukausitolkulla, mutta nyt alkaa jo ainakin puoliksi helpottaa, vaikka ei tämä tilanne vielä täydellinen ole, kaukana siitä! Juuri äskenkin mietin yhtä pariskuntaa, jonka miehen nimen minä olen vaihtanut senkin sata ja tuhat kertaa, mutta nyt tuntuu, että on löytynyt sellainen nimi, että nyt se istuu kantajalleen kuin hanska käteen niin suomeksi kuin englanniksikin.
Ja kun miehen asiat ovat hyvin, vaimon taas ovat huonosti. Tiedän vaimosta vain sen, että hänen suomenkielisistä etunimistään toinen on Leena ja englanninkielisistä toinen on April. Kutsutaanko häntä Apriliksi onkin sitten toinen ongelma, samassa tekstissä kun esiintyy toinenkin April, jota tosiaankin kutsutaan Apriliksi.
Tähän ongelmaan liittyykin sitten se toinen ongelma. Nimittäin minä olen tähän asti uskonut Leenan syntyneen 1945, mutta ei se voi olla niin. Miksi? Koska sen vuoden englanninkielisten nimien listassa ei ole nimeä April! Se tarkoittaa sitä, että Leenan täytyy olla syntynyt jonakin toisena vuonna, mutta hänen täytyy olla tarpeeksi vanha ollakseen Veikon vaimo. Minä vuonna, sitä minä en tiedä, mutta otan kyllä takuulla selvää, nyt kun olen vihdoin kehitellyt itselleni englanniksikin luotettavan nimeämissysteemin henkilöitäni varten. Suomeksi systeemi on ollut luotettava jo kauan, mutta nyt olen hionut sitäkin niin, että se on aika lailla synkassa sen kanssa, miten nimeän henkilöni englanniksi. Työtä se on vaatinut, mutta nyt voin ainakin hetkeksi huokaista.
No niin, lisätäänpä vielä sen verran, että otin asioista vähän selvää ja sain tietää, että Leena on syntynyt vuonna 1940. Miksi juuri silloin? Koska nimi April ilmestyy englanninkielisen maailman tietoisuuteen naisen nimenä vuonna 1939, mutta nimi Leena taas on suomenkielisessä listauksessa vasta 40-luvun nimi. Se taaas tarkoittaa sitä, että Veikko ja Leena (suomeksi he ovat Veikko ja Leena, mutta englanniksi George ja April) on vihitty 1958. Milloin he ovat eronneet, sitä en tiedä, mutta eiköhän sekin vielä selviä, kun jatkan tutkimuksiani.