Kopiointi jatkuu edelleen

Niin, kopiointi ja opettelu jatkuvat. "Pankkiiri" on edelleen työn alla. Olen menossa aika jännittävässä kohdassa. Viimeisin kopioimani sivu on 115.

Kopiointi jatkuu aina vaan

Morjensta!
Kopiointi sen kuin jatkuu. Nyt olen sivulla 70 menossa. Tiedän, hitaasti sujuu...mutta niin se vaan on. Toivotaan, että seuraavalla kerralla jaksan vähän kauemmas.

Kopiointi jatkuu edelleen

Morjensta!
Kopiointi sen kuin jatkuu. Olen nyt "Pankkiiri" - kirjan kimpussa sivulla 69. Ja jos tahdotte tietää syyn, niin se on se, että tahdon ymmärtää rakennetta. Tahdon ymmärtää, mitä pitää mainita ja mitä pitää jättää mainitsematta. Tahdon käsittää, milloin pitää laittaa kuvausta henkilön ulkonäöstä ja miten paljon.

En tiedä oletteko tietoisia tästä, mutta entisajan maalareilla oli oppipoikia, jotka tekivät samoin kuin minä nyt. He kopioivat maalauksia...oppiakseen ymmärtämään. Minäkin tahdon ymmärtää. Siksi kopioin.

Kopiointi jatkuu

Morjensta!
Tässä taas. Kopiointi sen kuin jatkuu. Se auttaa minua ymmärtämään tarinan rakennetta ja sitä, mitä faktoja pitää laittaa ja mitkä voi jättää laittamatta. Kopioitava teos on nimeltään "Pankkiiri".

Luovat kaudet ja kuivat kaudet

Heips!
Tässä minä istun taas. Olen tässä vähän miettinyt tätä kirjoittamistani. Ja omituista kyllä...tuntuu kuin olisin löytänyt jonkin omituisen yhteyden. Mutta voi tietysti olla, että se on vain minun päässäni eikä todellisuudessa lainkaan.

Minä pidän kirjoittamisesta. Joskus, kun on luova kausi, tekstiä tulee pyrskähdyksittäin ja sitä voi tulla paljonkin kerralla. Silloin sitä pitää istua koneen ääressä ja naputtaa. Sellaisina kausina en näe paljon unia - tai en ainakaan muista niitä.

Sitten kun tulee kuiva kausi, uneni vilkastuvat. Gisela, kirjoittajaminäni, kai kerää voimia seuraavaan luovaan kauteen. Kuivana kautena minä vain kopioin. Ihan totta. Minä kopioin. Kai se on sitä, että kun tietoinen mieli askartelee yhden homman kimpussa, alitajunta voi keskittyä luovaan puoleen.

Myrkyttämissotkun keskellä

Morjensta!
Nyt istun kirjastossa ja naputan tätä. Tekevät mokomat sokeritoukkamyrkytystä siinä asunto-osakeyhtiössä, jossa asun. Ja minun pitää olla viisi tuntia poissa sieltä. Hooh! No mutta minkäs teet.

Rupesin tässä miettimään, että onko niistä yksistä englanninkielisistä teksteistä suomenkielisiä versioita olemassakaan, ja päähäni välähti, että saattaa niistä olla kopiot täällä. Ja olihan niistä! Ainakin siitä, jossa on Noora Aro. Pitäisiköhän suosiolla antaa se siihen Kesänovelli - systeemiin...ehkä se olisi hyvä, tuo toinen, siis se jossa ne naiset juuttuvat hissiin, on nimittäin totaalisesti jumissa.

Joo..Täällä on taas niin mahtavia äänikirjoja, joita en ole vielä kuunnellut, että tekisi mieli napata ne kaikki matkaan ja viedä kotiin ja kuunnella. Mutta ei sitä kirjaston omaisuutta lainaustiskin ohi noin vaan kuskata.

Saa nähdä milloin jaksan taas kirjoittaa "kunnolla". Kopioinut olen suomeksi viime aikoina paljonkin, ja englanniksi olen kirjoittanut uutta tekstiä. Uuden tekstin kirjoittaminen suomeksi - siis fiktiivisen tekstin - tuntuu olevan vieläkin pahan kerran jumissa. Tiedän kyllä syynkin siihen...eikä siihen auta kuin aika. Aika yksin, ja kopiointi. Mutta kun on näin, niin on näin. Ei tälle nyt mitään mahda. Ne päätökset on tehty kauan sitten, enkä minä voi niitä tai niiden vaikutuksia kumota. Hän sen valinnan teki aikoinaan, en minä. Minulta ei silloin kysytty mitään. Ja tässä minä nyt olen ja kärsin sen valinnan seurauksista joka ainoa päivä 24 / 7. Voin vain kirjoittaa...ja se helpottaakin, kun siitä kirjoittaa.

Tosi outoa...

Ciao!
Tämä on omituista. Jo toisen kerran alitajuntani tavallaan sekaantuu tarinan kulkuun. Siis...Tai ehkä on paras aloittaa alusta.
Kun kuuntelin erään nuoriherra K.P:n seikkailuja kasettikirjana, ajattelin kuunnellessani: "Kyllä K on totisesti tyhmä! Miksi hän noin juonittelee? Eikö hän tajua, että kaikki menisi paljon helpommin, jos hän olisi vain se mikä on?" Se oli aikamoinen kokemus...Tarkoitan, että se jopa syöksi minut valkoisen paperin kammon vangiksi ties kuinka pitkäksi aikaa. Vieläkään en oikein pysty tuottamaan mitään...mutta kopioimaan pystyn kyllä. Ja sitä minä teenkin, mutta en minä niitä tiedostosisältöjä nettiin laita ehen! Sehän olisi laitontakin! Ei, minä en moiseen alennu. Sen sijaan kerron siitä kirjasta, mitä kuuntelen nyt.
Se on dekkari, ja todella hyvin kirjoitettu. Kuunnellessani päässäni alkoi pyöriä kysymyksiä, kuten "Mitähän A löytää ullakolta? Miksi hänen hymynsä ei ollut erityisen lämmin? Kukahan häntä tarkkailee?"
En tiedä mitä tämä kaikki tarkoittaa...mutta minä luulen, että tämä on eräänlainen kirjoittamisen oppitunti minulle. Aikakauslehdissäkin olen nyt kiinnittänyt kuvauksiin erityistä huomiota. Eivät ne aivan silmille loikkaa, mutta niissä on jotakin, joka vaikuttaa kuin herätyskellon soitto tai jokin sellainen. Jokin, joka herkistää minut katsomaan...lukemaan...eri tavalla kuin ennen. Kun nyt vaan joku osaisi selittää, mitä tämä kaikki on. Tämä tuntuu niin...hämmentävältä. Ja silti hyvältä. Todella hyvältä. Kai minä sitten olen oppimassa jotakin tästä kirjoittamisesta...mutta mitä, siitä en ole oikein varma.