Kesäkirjoittaja kirjoittaa

Kirjoittamisesta pitävän naisen tekstinpätkiä ja ajatuksia kirjoittamisesta.

Oma valokuva
Nimi: MysteryKnitter
Sijainti: Finland

A Finnish woman

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2017

Taistelen yhä henkilöideni kanssa

Muutama henkilö on nimetty, mutta kasvoja ei vielä ole. Kyllä minä heidät vielä löydän. Helppoa siitä ei tule, mutta eiköhän se onnistu.

Tunnisteet:

lauantaina, syyskuuta 24, 2016

Taistelu jatkuu

Olen taistellut henkilöideni kanssa ihan tosissaan, ja alan ehkä viimein päästä voitolle, mutta katsotaan. Englanninkielinen maailma on auttanut paljon ja tarjonnut johtolankoja siitä, miten mennä eteenpäin. Olen siis saanut vihjeet englanninkieliseltä puolelta, ja sitten soveltanut niitä suomenkielisellä. Toivotaan, että tämä prosessi päättyy vielä hyvin.

Tunnisteet:

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2014

Pitkästä aikaa täällä

Morjensta!
Mä olen tapellu mun henkilöiden nimeämisongelmien kanssa kuukausitolkulla, mutta nyt alkaa jo ainakin puoliksi helpottaa, vaikka ei tämä tilanne vielä täydellinen ole, kaukana siitä! Juuri äskenkin mietin yhtä pariskuntaa, jonka miehen nimen minä olen vaihtanut senkin sata ja tuhat kertaa, mutta nyt tuntuu, että on löytynyt sellainen nimi, että nyt se istuu kantajalleen kuin hanska käteen niin suomeksi kuin englanniksikin.
Ja kun miehen asiat ovat hyvin, vaimon taas ovat huonosti. Tiedän vaimosta vain sen, että hänen suomenkielisistä etunimistään toinen on Leena ja englanninkielisistä toinen on April. Kutsutaanko häntä Apriliksi onkin sitten toinen ongelma, samassa tekstissä kun esiintyy toinenkin April, jota tosiaankin kutsutaan Apriliksi.
Tähän ongelmaan liittyykin sitten se toinen ongelma. Nimittäin minä olen tähän asti uskonut Leenan syntyneen 1945, mutta ei se voi olla niin. Miksi? Koska sen vuoden englanninkielisten nimien listassa ei ole nimeä April! Se tarkoittaa sitä, että Leenan täytyy olla syntynyt jonakin toisena vuonna, mutta hänen täytyy olla tarpeeksi vanha ollakseen Veikon vaimo. Minä vuonna, sitä minä en tiedä, mutta otan kyllä takuulla selvää, nyt kun olen vihdoin kehitellyt itselleni englanniksikin luotettavan nimeämissysteemin henkilöitäni varten. Suomeksi systeemi on ollut luotettava jo kauan, mutta nyt olen hionut sitäkin niin, että se on aika lailla synkassa sen kanssa, miten nimeän henkilöni englanniksi. Työtä se on vaatinut, mutta nyt voin ainakin hetkeksi huokaista.
No niin, lisätäänpä vielä sen verran, että otin asioista vähän selvää ja sain tietää, että Leena on syntynyt vuonna 1940. Miksi juuri silloin? Koska nimi April ilmestyy englanninkielisen maailman tietoisuuteen naisen nimenä vuonna 1939, mutta nimi Leena taas on suomenkielisessä listauksessa vasta 40-luvun nimi. Se taaas tarkoittaa sitä, että Veikko ja Leena (suomeksi he ovat Veikko ja Leena, mutta englanniksi George ja April) on vihitty 1958. Milloin he ovat eronneet, sitä en tiedä, mutta eiköhän sekin vielä selviä, kun jatkan tutkimuksiani.

sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2007

Hunajapurkin tehtävä, osa 2 - Tuohtuneena

Hän katseli aukiota edessään näkemättä sitä. Tämä ei kerta kaikkiaan voinut olla totta. Leena, Reino Uralan entinen vaimo, oli ottanut ja karannut vihille kertomatta mitään Reinolle, vaikka oli aikoinaan luvannut, että pyytää entisen miehensä todistamaan, jos joskus menee uudelleen naimisiin. Mutta nyt Leena oli karannut Andre Tialan kanssa Porin maistraattiin hiiskahtamatta sanaakaan. Leena ja Andre olivat olleet kolme kuukautta kihloissa, tasan saman ajan kuin Reino oli tapaillut Heliä omalla tahollaan. Reino oli kyllä ajatellut kosia Heliä, mutta sen aika ei ollut vielä, ei ennen kuin Reinon ja Leenan keskinäiset välit olisivat selvät. Ja nyt tämä! Reino ei tiennyt mitä ajatella.
- Minä olen nyt rouva Leena Tiala, oli Leena oli sanonut puhelimessa Reinolle juuri eilisiltana, eikä Reino ollut nukkunut sen jälkeen silmällistäkään.
- Sinä et voi määrätä vaimosi tekemisiä, Heli oli muistuttanut Reinolle ennen tuota kohtalokasta puhelua. Heli ja Reino olivat setvineet kahdestaan Reinon ja Leenan sotkuja, kas kun Reino oli tuntenut tarvetta puhua, mutta Leena ei ollut juuri silloin ollut tavoitettavissa, ja kirjoittamaan Reino ei jaksanut ryhtyä. Niinpä hän oli marssinut Helin luo ja purkanut sydäntään hänelle. Kosimisaikeistaan Reino ei ollut kertonut mitään.
Kosimista on lykättävä, Reino ajatteli. Lykättävä, kunnes saan selvitetyksi, mikä ihme ajoi Leenan ja Andren vihille juuri nyt.

lauantaina, joulukuuta 25, 2004

Kirjoittamattomia kirjoja

Minä ajattelin, että jos laittaisi tähän muutaman hyvän kirjan nimen. Tämännimisiä kirjoja ei vielä ole minun tietääkseni ainakaan kirjoitettu, mutta jos olisikin, ne olisi jännä lukea.

1. Tyylipuhdas Täyskaato
2. Ääni menneisyydestä
3. Kuoleman kauniit kasvot
4. Kyynelten ritari
5. Raisu runopoika
6. Rakkauden palo
7. Intohimon liekit
8. Täydellinen kaaos
9. Kunnes kaikki ovat vapaita
10. Pakon edessä
11. Armollinen aika
12. Hiljaiset vedet
13. Jäähyväisten aika
14. Katse eteenpäin
15. Mahdollisuuksien kesä
16. Ratkaisun paikka
17. Yllätysten kevät
18. Kohtalokas kolmas erä
19. Akileijan varjo
20. Valheiden vuodet
21. Totuuden aika

Palaute ja mielipiteet näitä kirjojen nimiä ja kaikkea muuta blogin sisältöä koskien ovat tervetulleita.

torstaina, syyskuuta 09, 2004

Kun inssi yllättää

Yllätysinssi
- On vain yksi keino saada Pinja läpi ajokokeesta, sanoi Jori Aro vaimolleen Katrille.
- Mikä sitten? ihmetteli Katri.
- Me järjestämme sen hänelle yllätyksenä. Siis emme kerro hänelle, että kyse on ajokokeesta. Sovimme vain tavalliseen tapaan, että hän tulee ajamaan, Jori selitti. Katri-vaimo pudisteli päätään. Hän ei ollut ihan varma, onnistuisiko sellainen.
- Entä jos Pinja ajattelee, että me olemme huijanneet häntä, kun hänelle selviää totuus?
- Ei varmasti ajattele. Tiedän mitä teen. Menen "sattumalta" katsatusasemalle Pinjan kanssa, kun minun pitää joka tapauksessa viedä muutama kokelas teoriakokeeseen. Sovin tietenkin hänen kanssaan siksi päiväksi normaalisti ajon, Jori rauhoitteli.
- Kenet me otamme? Katri kysyi.
- Särmän Ekin tietenkin, Jori vastasi.
- Jatkamme siis normaalisti toimintaa sinä päivänä.
- Aivan normaalisti. Jos me yhtäkkiä olisimme "lomalla" sinä päivänä, Pinja voisi varmasti epäillä jotakin.
- Hyvä on. Tee kuten hyväksi näet. Minä hoidan paperitöitä normaaliin tapaani.
- Älä unohda kukkia, muistutti Jori.
- En en, Katri rauhoitti. Hän ei voisi käskeä tuomaan kukkia autokoululle ennen kuin Pinja olisi läpäissyt.
Kun miehet olivat taas kumpikin lähteneet oppilaiden kanssa ajamaan, Katri tarttui puhelimeen ja soitti Ekille. - Katsastusasema, Eki Särmä puhelimessa, sanoi ääni.
- No Aron Katri täällä hei, Katri sanoi puhelimeen.
- Hei, vastasi Eki.
- Tuota...miten sinun aikataulusi on huomenna? Kun olisi vähän..ajokoeasiaa, Katri sanoi ja kertoi tilanteen.
- Sanoit, että kyse on poikkeuksellisesta ajokokeesta. Millä tavalla kyseessä oleva ajokoe on poikkeuksellinen? ihmetteli Eki.
- Se on yllätys, vastasi Katri.
- Yllätys? Nyt saat luvan selittää juurta jaksain, Eki vaati.
- No ei se katsastusmiehelle niinkään ole yllätys, mutta oppilaalle kyllä, Katri selitti.
- Oppilaalle? Onko jokin erityinen syy järjestää se yllätyksenä? kysyi Eki.
- On. Tällä oppilaalla on niin paha taipumus ramppikuumeeseen, että jos joku vihjaiseekaan hänelle vaikkapa viikkoa ennen ajokoetta, että viikon päästä on ajokoe, hän hermoilee itsensä kipeäksi. Mutta jos kukaan ei kerro hänelle kyseessä olevan ajokokeen, hän ottaa sen aivan rauhallisesti. Vasta sen jälkeen kun hän on mahdollisesti läpäissyt, hänelle voi kertoa totuuden, Katri vuodatti puhelimeen.
- Ahaa. No nyt minä pääsin kärryille. Sano vain miten me sen järjestämme. Olen juonessa mukana, lupasi Eki.
- Hienoa. Tiesin sinun suostuvan, Katri hymyili omassa päässään linjaa.
Puolta tuntia myöhemmin Leo ja Jori tulivat kahville.
- Minä soitin hänelle, Katri sanoi miehelleen.
- Ai kenelle? Jori ei tiennyt mitään Katrin touhuista, Jorihan oli ollut ajossa.
- Ekille tietenkin. Hän suostui ehdotukseeni, Katri selitti.
- Voi elämä, pääsi Jorilta. Kyllähän hän tiesi Katrinsa olevan aikaansaava ihminen, mutta että menee ja soittaa Ekille tuosta vain muina naisina - se oli uutta se.
- Pinjalle ei sitten saa vihjaista sanallakaan! Muuten kaikki menee myttyyn ja Pinja ajelee päin liikenteenjakajia, valopylväitä ja liikennemerkkejä, varoitti Katri.
- En puhu mitään hänelle, lupaan sen. Ja tokkopa Leokaan mitään puhuu, Jori vilkaisi alaiseensa.
- En henkäisekään Pinjalle, lupasi Leo.
- Hienoa, Katri hymyili.
Kello kymmenen Elon autokoulun ovi kävi, ja Pinja Visuri käveli sisään.
- Morjens, hän tervehti rennosti Katria. Katri nielaisi, räpytti vähän ja vilkaisi tyttöä.
- No terve, hän sanoi.
- Missäs ne miehet on? Kun mullahan piti olla ajo tänään Jorin kanssa, Pinja sanoi.
- Jori on tuolla meidän puolellamme vähän huilaamassa. Kyllä hän kohta tulee, Katri vakuutti.
Ei siinä kauan mennytkään, kun Pinja jo istui Skoda Octavian ratissa, ja hänen vierellään istui Jori Aro.
- Käännähän vasemmalle, Jori sanoi. Pinja käänsi.
- Toivottavasti tuli suljettu käännös, hän sanoi oikaistuaan auton taas menosuuntaan.
- Ihan hyvin se meni, Jori rauhoitti.
- Aaargh, jalankulkijoita! Pinja kiljaisi ajaessaan kaarteeseen, joka johti Halpa-Hallia kohti.
- Mitä se meihin koskee? Jos he olisivat suojatietä ylittämässä, pitäisi heidät ottaa huomioon. Jatka sinä vaan ajamista, Jori vastasi. Pinja koetti kovasti tiirailla tietä tuulilasin läpi. He ohittivat kirjaston, kenkäkaupan sekä pankin ja tulivat taas risteykseen.
- Käännymme oikealle, ilmoitti Jori. Pinja ryhmittyi, pisti vilkun päälle ja vilkaisi nopeasti peruutuspeiliin.
- Meitä seurataan, hän ilmoitti.
- Anna heidän olla rauhassa ja keskity omaan suoritukseesi, Jori neuvoi taas. Pinja huokaisi ja käänsi rattia.
- En minä taida koskaan oppia tätä taitoa, hän valitti.
- Tottakai opit. Vasemmalle seuraavasta risteyksestä, Jori sanoi. Pinja pani vilkun päälle, ryhmittyi ja kääntyi parhaansa mukaan. Kaksikko jatkoi liikenneympyrää kohti Esson sivuitse.
- Auto! kiljaisi Pinja lähestyessään liikenneympyrää.
- Se kerkiää tieltä pois. Tarkkailua, tarkkailua...ja nyt on sinun vuorosi, Jori neuvoi Pinjaa. Pinja ajoi liikenneympyrän laitaa parhaansa mukaan, pisti vilkun päälle ja kääntyi kohti Särkimäkeä.
- En käänny ennen kuin käsket. Olkoon niin, minä ajan vaikka Särkimäelle asti, mutisi Pinja toivoen, ettei Jori kuulisi. Samassa hetkessä Jorin puhelin soi.
- Just take it. Siis senkuin vastaat, Pinja vastasi tiiraillessaan tietä eteenpäin. Se oli paikoin jäässä, ja Pinjaa hirvitti ajaa moisella kelillä, mutta minkäs teit. Pakko oli ajaa. Pinja keskittyi ajamiseen satakymmenenprosenttisesti ja tuskin huomasi Jorin puhelun päättymistä. Kaksikko ajoi hyvän matkaa kohti Särkimäkeä, kunnes tultiin pieneen Rikalan kylään.
- Käänny tuosta Sakavon kylää kohti, neuvoi Jori taas. Pinja pisti vilkun päälle, ryhmittyi ja kääntyi. Tie oli jäinen ja Pinjaa hirvitti ajaa sitä, mutta hänen oli ajettava, halusi tai ei.
- Minä vihaan jäisiä teitä, Pinja julisti yrittäessään epätoivoisesti tiirailla tietä ja pitää auton omalla kaistalla.
- Äläkä aja penkkaan. Jos se pyyhkäisee sinne, lennämme me pöpelikköön, Jori marmatti.
- Teen parhaani, Pinja kommentoi. Matka päätielle tuntui kestävän iäisyyden. Lopulta he pääsivät sinne asti, ja Pinja huokaisi helpotuksesta tuntiessaan muutoksen auton käyttäytymisessä ja ohjattavuudessa.
- Nyt tuntuu ihan erilaiselta. Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Kuitenkin nyt piti Pinjan ajaa vasten aurinkoa, ja se vähän vaikeutti ajamista. Kaksikon päästyä keskustaan Jori ohjasi Pinjan ajamaan Elon autokoululle. Pinja vähän ihmetteli moista, mutta totteli. Perillä autoon tunki kolme nuorta poikaa. Pinja oletti heidän olevan nykyisiä teoriakurssilaisia.
- Älä karkaa minnekään, saat luvan harjoitella vielä. Käymme katsastusasemalla, Jori sanoi Pinjalle. Pinjaa hieman hirvitti ja hermostutti. Mitä tämä oli? Joku valeinssikö? Ei kai Jori sellaista tekisi? Pinja puisti päätään. Ei ei. Ei se sitä olisi. Aikanaan Jori tuli papereiden kanssa takaisin sisältä, ja hyppäsi etupenkille Pinjan vierelle. Pojat takana juttelivat ja naureskelivat jotain keskenään. Pinjalle tuli hieman epämiellyttävä olo heidän takiaan, mutta hän koetti olla välittämättä heistä.
- Nytkö sinne katsastusasemalle? hän kysyi Jorilta niin rauhallisesti kuin suinkin osasi.
- Jep, vastasi Jori.
- No assisteeraa sitten pikkuisen jos tarvitaan, Pinja pyysi. Jori suostui, ja he lähtivät. Ryhmitys, käännös, kakkosta silmään...Pinja koetti parhaansa mukaan hoitaa leiviskänsä kotiin. Viisikko pääsi ehjänä katsastuskonttorin pihaan ja Pinja aikoi juuri nousta jaloittelemaan, kun Eki ryntäsi hallin suunnalta paikalle kuin tuulispää.
- Mikä on hätänä? Jori kysyi ja iski Ekille silmää.
- Tuota..saisinko minä lainata häntä? Eki nyökkäsi Pinjaa kohti.
- Autoni hajosi äsken, se on nyt tuolla korjattavana. Kävin juuri tässä paikallisessa matkatoimistossa ja sieltä antoivat minulle tämän esitteen. Haluaisin katsella vähän paikallisia nähtävyyksiä, Eki selitti vielä.
- Totta kai. Pinja vie teidät minne ikinä tahdotte, Jori vastasi ja teki tilaa nousemalla pois autosta.
- Jori..mitä nyt? En minä...Mitä tämä nyt on? Et kai sinä ole valepukuinen katsastusmies? Pinja tuli levottomaksi ja katsoi miestä vierellään.
- Ei hän ole. Ei tämä ole inssi, rauhoitti Jori.
- Miksi sitten minun pitää ajaa ilman sinua? tivasi Pinja.
- Koska minä en voi olla mukanasi nyt. Tulisin mukaasi jos pystyisin. Ei teidän tarvitse mennä kauas. Vie hänet kierrokselle. Sinä tunnet paikat. Kuten sanottu, tulisin mukaasi jos voisin, mutta nyt en voi. Uskon, että selviät, Jori sanoi ja iski vielä Pinjan huomaamatta silmää katsastusmiehelle.
- Hyvä on. Minä teen tämän. Toivottavasti pomo vaan ei hermostu, kun viivynkin kauemmin kuin pitäisi, Pinja taipui Jorin tahtoon.
- Minne ajetaan? Pinja kysyi kuin paraskin kuski.
- Ajattelin, että olisi kiva nähdä paikallisia nähtävyyksiä. Ensin voitaisiin ajaa vaikkapa...sinne Ståhlbergin museolle, katsastusmies sanoi.
- Sinne siis, Pinja sanoi ja käänsi rattaat tielle päin. Eki yritti mahdollisimman huomaamattomasti kaivaa kynän taskustaan tehdäkseen muistiinpanoja esitteen reunaan. Pinja ei huomannut moista, hänellä oli kaikki huomio tiessä. Hän kuvitteli istuvansa inssimiehen kanssa autossa ja vievänsä häntä paikasta toiseen.
- Aaargh, jalankulkija! kiljaisi Pinja erään suojatien kohdalla, painoi jarrua ja päästi jalankulkijan yli. Sitten ykkönen silmään ja taas liikkeelle. Eki hymyili itsekseen.
- Ainakaan sinulla ei ole liian kevyt jarrujalka. Siis tarkoitan, että....Eki yritti. Hän toivoi, että Pinja ei aavistaisi mitään.
- No, mitäs tässä turhaan säästelemään, Pinja vastasi. Kaksikko kävi Ståhlbergin lapsuudenkodin luona, siirtyi sieltä kirkolle ja sieltä sitten Paltaaninkadun kotiseutumuseolle. Sen jälkeen katsastusmies pyysi päästä katsomaan taidekoti Jykelää.
- Anteeksi mutta missä se edes on? En ole edes koskaan käynyt siellä, Pinja vastasi.
- Se on Kuonalla, kertoi Eki.
- No, jos sanot minne mennään, minä ajan sinne parhaani mukaan, lupasi Pinja. Kaksikko lähti kohti Pyhäjärven kuntaa. Pinjaa hermostutti. Hän oli ensimmäistä kertaa yksin liikenteessä, siis todellakin yksin. Leo ja Jori olivat kumpikin omilla reissuillaan, eikä Pinja tiennyt mitään siitä, miten tämä matka päättyisi. Kun taidekoti oli nähty, katsastusmies määräsi Pinjan kääntämään auton keulan takaisin katsastusasemaa kohti. Pinja huokaisi helpotuksesta. Viimeinkin hän pääsisi töihin takaisin! Hän ajeli rauhalliseen tahtiin ja toivoi, ettei nyt olisi kyse inssistä sittenkin.
- Äh. Tämä mikään inssi ole, Pinja heitti epäluulot syrjään mielestään, muttei voinut välttää pientä epäluulonvirettä sisismmässään. Kun kaksikko pääsi katsastusaseman pihaan takaisin, Pinja huokaisi ja pysäköi auton kiskaisten käsijarrun niin kireälle kuin ikinä sai. Sitten vaan vaihde vapaalle ja moottori sammuksiin. Ja siinä sitä oltiin.
- Saanen sydämestäni onnitella. Läpäisit juuri ajokokeen, Eki läväytti totuuden Pinjan silmille. - Että mitä? Tämäkö oli inssi? Pinja kauhistui ja meinasi pyörtyä.
- Kyllä vaan, ja sinä läpäisit sen, katsastusmies sanoi hymyillen. Pinja nousi autosta päästään pyörällä. Ei voinut olla totta! Ei voinut olla totta!
- Sydämelliset onnentoivotukseni, Katri tuli ulos kukkapuskan kanssa nähtyään ikkunasta katsastusmiehen nostavan kaksi peukaloa pystyyn. He olivat sopineet etukäteen, että jos Eki kääntäisi peukalonsa alaspäin, ei kukkia tarvittaisi, mutta jos hän nostaisi ne ylöspäin, olisi Pinja läpäissyt.
- Kiitos, Pinja sanoi päästään pyörällä.
- Onnittelut, Leo ja Jori sanoivat melkein yhteen ääneen, kun Pinja käveli ovesta sisään.
- Kiitos kiitos. Jopas te minulle inssin järjestitte, Pinja sanoi.
- Ei ollut muuta keinoa, Eki sanoi.
- Sinä olisit pelännyt liikaa, ja ollut kipeä, eikä kipeänä saa ajaa, Jori huomautti.
- En voi kuin kiittää, Pinja sanoi Jorille. Sitten hän kääntyi Katrin puoleen.
- En tiedä missä määrin sinä olit tässä mukana, mutta tämä oli oikea yllätysinssi.
*****
No niin. Tuossa on nyt yksi hengentuotteeni. Kommentointi sallittua.
Best: SummerWriter

Esittely vain

Hei kaikille!
Minä olen vain tällainen 25-vuotias naisihminen Pohjanmaalta. Harrastan kirjoittamista ihan omaksi ilokseni vain.
Inspiraatio iskee nykyään harmittavan harvoin, mutta yritän olla surematta sitä.

Palautteen anto on tietenkin sallittua, ja jos muiden antamat palautteet "eivät näy", niin asia paranee joko sillä, että odotatte että ne "suvaitsevat" ilmaantua näkyville, tai sitten laitatte vaan viestin osoitteeseen summerwriter@suomi24.fi
Hyvää syksyä toivoen: SummerWriter