Kesäkirjoittaja kirjoittaa

Lisää Laineen suvusta

2011-10-23T15:11:00.001+03:00

Eilen tuli mieleeni, että entä jos Katri Laine olisi Eero Laineen vaimo? Mutta mitä sukua Eero Laine on Ari Laineelle, joka taas on naimisissa Eira Laineen tyttären Helenan kanssa? En tiedä vielä. Sen kuitenkin tiedän, että henkilö Y, joka on syntynyt 1970 - luvulla, ei olekaan Helenan tytär. Henkilö Y onkin Katrin tytär, koska Katri on syntynyt 1950 - luvulla. Helena taas on syntynyt 1961, ja henkilö Q, joka on syntynyt 80 - luvulla, voisi olla Helenan tytär.

Kopiointi jatkuu

2011-10-11T01:26:00.000+03:00

Ihmettelette varmaan, enkö aio kopioida enää ollenkaan. Voi, aion toki! Aion toki. Mitäkö kopioin tällä hetkellä? Valittujen Palojen teosta totta kai, kuten ennenkin. Mutta nyt työn alla on Punaisen Lokakuun metsästys - niminen teos. Se on tietenkin lyhennetty versio, mutta se auttaa varmasti ongelmakohtien käsittelyä, minulla kun on niitä, kirjoitinpa sitten suomeksi tai englanniksi.

Laineen suvusta

2011-10-09T16:02:00.000+03:00

Vihdoin sain jotain selvää Laineen suvun keskinäisistä suhteista! Gisela kertoi, että Helena Laineen äiti on nimeltään Eira Laine. Helena Laineen mies puolestaan on Ari Laine. Eira on siis Arin anoppi. Mutta miten Eiralla ja hänen vävyllään voi olla sama sukunimi? Ehkä Arin äiti on kuollut, ja Eira on mennyt naimisiin Arin isän kanssa. Se selittäisi äidin ja tyttären saman sukunimen, varsinkin kun tytär on mennyt naimisiin. Mutta kuka oli Arin äiti? Miksi hän kuoli? Sitä Gisela ei ole vielä minulle kertonut.

Voi tuota Giselaa

2011-01-12T01:11:00.002+02:00

Gisela, kirjoittajaminäni, viestitti kerran, että jos teen niin kuin olen tähän asti tehnyt, eli kopioinut ja yhdistellyt juttuja eri lähteistä, se kannattaisi. Myönnettävä on, että hän puhuu asiaa. Mutta mitä se yksi henkilöhahmo sitten valehteli? En vieläkään tiedä. No, ehkä Gisela kertoo sen minulle tuonnempana.

Hohhoijaa eipä taas suju yhtään

2010-12-25T19:23:00.008+02:00

Heips!
Anteeksi se äskeinen englanninkielinen selvitys. Sitä ei ollut ensinkään tarkoitettu tänne. Tässä suomeksi se, mitä minä äsken kirjoitin englanniksi, tai ainakin osa siitä.

Henkilö A on henkilö B:n täti. Henkilö C on henkilö A:n poika. Henkilö A ja henkilö B ovat hotelli Merituulessa. Vuosi on 1995. Henkilö B on syntynyt 1971. Se merkitsee, että henkilö B on tarinan tapatumahetkellä 24 - vuotias. Se on naiselle ihan hyvä ikä mennä naimisiin. Ajattelin aluksi erästä tummatukkaista naista henkilö B:n rooliin, mutta sitten eräs vaaleatukkainen nainen valtasi ajatukseni. Silloin tajusin, että vaaleatukkaisen on otettava henkilö B:n rooli. Rupesin miettimään. Alun perin ajattelin, että tummatukkaisella henkilö B:llä on ongelmia poikaystävänsä kanssa, ja hänen tätinsä, henkilö A, on vienyt tummatukkaisen henkilö B:n hotelli Merituuleen, jotta henkilö B unohtaisi surunsa hetkeksi.

Henkilöhahmoista

2010-12-17T17:07:00.002+02:00

Minä tässä olen miettinyt vähän. Eräs tarina ei vain jätä minua rauhaan. Henkilö A on syntynyt 1956. Hän on nainen. Henkilö B on syntynyt 1971. Hänkin on nainen. Henkilö C on syntynyt 1974. Hän on mies. Miksi nämä kolme vaivaavat minua koko ajan? ajattelin. Hieman matematiikkaa, ja voilá! Henkilö A on tasan 18 vuotta vanhempi kuin henkilö C. Siispä henkilö A on henkilö C:n äiti. Entä sitten henkilö B? Hän on 15 vuotta nuorempi kuin henkilö A. Siispä henkilö A ei voi olla henkilö B:n äiti. Henkilöt B ja C voisivat olla serkuksia, tai sitten, kuten Gisela minulle viestitti, henkilö A haluaa henkilö C:n, eli poikansa, naivan henkilö B:n. Mutta entäs ne pahikset? Luulen tietäväni, mitä he haluavat, mutta en ole vielä varma joistain käänteistä. Katsotaan ja mietitään. Ehkä se vielä selviää.

Kopiointi jatkuu edelleen

2008-11-19T13:44:00.002+02:00

Niin, kopiointi ja opettelu jatkuvat. "Pankkiiri" on edelleen työn alla. Olen menossa aika jännittävässä kohdassa. Viimeisin kopioimani sivu on 115.

Kopiointi jatkuu aina vaan

2008-09-29T16:48:00.002+03:00

Morjensta!
Kopiointi sen kuin jatkuu. Nyt olen sivulla 70 menossa. Tiedän, hitaasti sujuu...mutta niin se vaan on. Toivotaan, että seuraavalla kerralla jaksan vähän kauemmas.

Kopiointi jatkuu edelleen

2008-09-12T13:40:00.002+03:00

Morjensta!
Kopiointi sen kuin jatkuu. Olen nyt "Pankkiiri" - kirjan kimpussa sivulla 69. Ja jos tahdotte tietää syyn, niin se on se, että tahdon ymmärtää rakennetta. Tahdon ymmärtää, mitä pitää mainita ja mitä pitää jättää mainitsematta. Tahdon käsittää, milloin pitää laittaa kuvausta henkilön ulkonäöstä ja miten paljon.

En tiedä oletteko tietoisia tästä, mutta entisajan maalareilla oli oppipoikia, jotka tekivät samoin kuin minä nyt. He kopioivat maalauksia...oppiakseen ymmärtämään. Minäkin tahdon ymmärtää. Siksi kopioin.

Kopiointi jatkuu

2008-09-09T13:06:00.002+03:00

Morjensta!
Tässä taas. Kopiointi sen kuin jatkuu. Se auttaa minua ymmärtämään tarinan rakennetta ja sitä, mitä faktoja pitää laittaa ja mitkä voi jättää laittamatta. Kopioitava teos on nimeltään "Pankkiiri".

Hunajapurkin tehtävä, osa 2 - Tuohtuneena

2007-04-08T16:04:00.001+03:00

Hän katseli aukiota edessään näkemättä sitä. Tämä ei kerta kaikkiaan voinut olla totta. Leena, Reino Uralan entinen vaimo, oli ottanut ja karannut vihille kertomatta mitään Reinolle, vaikka oli aikoinaan luvannut, että pyytää entisen miehensä todistamaan, jos joskus menee uudelleen naimisiin. Mutta nyt Leena oli karannut Andre Tialan kanssa Porin maistraattiin hiiskahtamatta sanaakaan. Leena ja Andre olivat olleet kolme kuukautta kihloissa, tasan saman ajan kuin Reino oli tapaillut Heliä omalla tahollaan. Reino oli kyllä ajatellut kosia Heliä, mutta sen aika ei ollut vielä, ei ennen kuin Reinon ja Leenan keskinäiset välit olisivat selvät. Ja nyt tämä! Reino ei tiennyt mitä ajatella.
- Minä olen nyt rouva Leena Tiala, oli Leena oli sanonut puhelimessa Reinolle juuri eilisiltana, eikä Reino ollut nukkunut sen jälkeen silmällistäkään.
- Sinä et voi määrätä vaimosi tekemisiä, Heli oli muistuttanut Reinolle ennen tuota kohtalokasta puhelua. Heli ja Reino olivat setvineet kahdestaan Reinon ja Leenan sotkuja, kas kun Reino oli tuntenut tarvetta puhua, mutta Leena ei ollut juuri silloin ollut tavoitettavissa, ja kirjoittamaan Reino ei jaksanut ryhtyä. Niinpä hän oli marssinut Helin luo ja purkanut sydäntään hänelle. Kosimisaikeistaan Reino ei ollut kertonut mitään.
Kosimista on lykättävä, Reino ajatteli. Lykättävä, kunnes saan selvitetyksi, mikä ihme ajoi Leenan ja Andren vihille juuri nyt.

Susanna Kivinen

2005-09-17T16:07:00.000+03:00

Morjens lukijat!
Nyt saatte taas uutta luettavaa.
*****
Susanna Kivinen heräsi siihen, että aurinko paistoi suoraan hänen kasvoihinsa verhojen raosta. Hän raotti vastahakoisesti silmiään ja katsoi kelloa. Puoli kuusi. Vielä oli aikaa levätä. Onneksi oli lauantai, eikä kiirettä mihinkään. Ammattikorkeakoulun koeviikko tosin oli vielä edessä, mutta siitä Susanna ei nyt piitannut. Itse asiassa hän olisi mielellään viiitannut kintaalla koko omasta mielestään tarpeettomalle koululle, mutta tämä oli ollut hänen kakkosvaihtoehtonsa, hän kun ei ollut päässyt yliopistoon.
- Älä välitä, Susanna pieni. Kyllä sinä vielä pääset sinne. Hankit vaan hyvän todistuksen nyt, niin muutaman vuoden päästä olet jo kolkuttelemassa yliopiston ovea, oli isä sanonut Susannalle kuultuaan pääsykokeiden menneen pieleen.
- Sitä paitsi sinä osaat esittää asiat niin, että kriittisinkin kuulija taipuu, tai ainakin alkaa jossain määrin ajatella asiaa sinun esittämältäsi näkökannalta, oli isä jatkanut. Eivätkä isän puheet turhia olleetkaan. Susannaa oli usein kiitelty siitä, että hän osasi sovitella ristiriitoja ja käsitellä ihmisiä. Susanna käänsi kylkeä vihreän puuvillatäkkinsä alla. Koettaessaan taas saada unenpäästä kiinni hänen mieleensä tuli Jaakko Salola, joka opetti Susannalle ja hänen luokkatovereilleen puhetaitoa. Susanna antoi ajatustensa vaeltaa päivään, jolloin Jaakko, joksi opiskelijat kutsuivat opettaja Salolaa, oli pyytänyt Susannaa puhumaan aiheesta "Viestinnän ja puhetaidon merkitys liike-elämässä". Susanna oli valmistanut luentonsa hyvin. Hänelle jokainen esiintyminen oli haaste, ja hän piti niistä vaikka ramppikuume tahtoikin joskus vaivata häntä. Susanna muisteli, kuinka oli mennyt kateederille, katsonut yleisöä ja sulkenut silmänsä ja pitänyt niitä hetken kiinni rauhoittaakseen mieltään. Sen jälkeen hän oli asettanut paperit eteewnsä, vetänyt syvään henkeä, katsonut yleisöä vielä kerran ja aloittanut esityksensä. Alussa ääni oli tuntunut kadonneen jonnekin kurkun perukoille.
- Arvoisat opettajat, hyvät kuulijat, aion nyt puhua teille siitä, miten tärkeää on viestiä oikein liike-elämässä... Siitä se oli lähtenyt. Susanna hymyili taas muistaessaan koulunsa johtavien opettajien ilmeet. He olivat istuneet eturivissä ja tuijottaneet häntä sanaakaan sanomatta tai ilmeenkään värähtämättä. Kun Susanna oli päättänyt luennon, olivat he nousseet seisomaan ensimmäisten joukossa, taputtaneet äänekkäästi - ja hymyilleet! Tiukkailmeinen opettaja Salola oli tullut kättelemään Susannaa luennon jälkeen. Salola oli katsonut Susannaa silmiin hienoinen hymynväre huulillaan.
- Sinussa on ainesta. Jatka samaan tapaan. Pääset vielä pitkälle. Tämän sanottuaan ja Susannan kättä puristettuaan opettaja Salola oli kävellyt pois. Johtavat opettajat olivat hekin kätelleet Susannaa ja sanoneet luentoa hyvin laadituksi ja asialliseksi. Susannalle oli jäänyt kuitenkin kummallinen tunne, että opettaja Salola oli sanonut muuta kuin mitä oli tarkoittanut. Mutta muutamaa viikkoa myöhemmin opettaja Salola oli tehnyt esityksen, jonka johdosta Susanna oli valittu Viikon puhujaksi. Susanna punastui muistaessaan opettajan luovuttaman mitalin. Koska Salola oli yleensä kriittinen oppilaitaan kohtaan, mitali oli Susannasta tuntunut suurelta tunnustukselta. Seuraavat päivät olivatkin sitten melkoista hulinaa, eikä Susanna muistanut niistä juuri mitään muuta kuin sen, etä johtajavat opettajat olivat kilvan kehuneet häntä kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kai hänessä siis heidän mielestään oli ainesta puhujaksi. Usein aamuisin jos aikaa oli, Susanna lepäsi vihreän puuvillapeitteensä alla muistellen noita uskomattomia tapahtumia. Hänen oli vaikea uskoa olevansa niin pidetty. Susanna saattoi aistia sen, ja vieläpä nautti sitä. Susanna käänsi kylkeä, sulki taas silmänsä ja jatkoi muistelujaan. Hänen mieleensä palautui eräs toinen tilanne. Silloin hän oli tuurannut muuatta seminaaripuhujaa. Seminaari oli pidetty Susannan koulun auditoriossa. Tällä kerralla opettaja Salolan pyyntö oli tullut muutamaa päivää ennen samalla viikolla pidettävää äidinkielen koetta. Susanna oli saanut kaamean päänsäryn koko loppupäiväksi.
- Voi ei, oli Susanna huudahtanut kuultuaan asiasta ensimmäisen kerran, mutta opettaja Salola ei ollut antanut periksi.
- Eila Nieminen on sairas, eikä pääse tulemaan. Sinä olet sen verran motivoitunut luennoimiseen, että uskallan jättää tämän luennon sinun varaasi. Se kuuluu tämän seminaarin tärkeimpiin, oli opettaja Salola selittänyt Susannalle. Susanna oli huokaissut ja suostunut, vaikkakin pitkin hampain.
- Milloin se tilaisuus on? Tarkoitan, kauanko minulla on aikaa valmistautua? Susanna muisti itsensä kysyneen.
- Huomisiltaan kello kahdeksaantoista, oli opettaja vastannut. Susannaa oli hieman huimannut silloin, mutta hän oli vain vetänyt syvään henkeä ja sanonut tulevansa puoli kuudeksi paikalle. Sitten olikin jo ollut aika rientää matematiikan tunnille. Päästyään sinä päivänä kotiin Susanna oli alkanut kirjoittaa luentoaan. Opettaja oli antanut hänelle aiheesta aineistovihkosen ja pari aivan uutta, englanninkielistä kirjaa.
- Olin kyllä aika paniikissa silloin, Susanna mietti ja kääntyi selälleen.
- Minun olisi pitänyt sekä valmistella esitystäni seminaariin että lukea perjantain äidinkielen kokeeseen. Nyt muistolle saattoi jo hymyillä, mutta sillä hetkellä Susanna oli enemmän raastanut hiuksiaan ja miettinyt, miten selviäisi haasteista, joita oli tulossa. Kaikki oli kuitenkin mennyt hyvin, vaikka puhumaan ryhtyessään Susanna oli sydän jyskyttäen pelännyt pahinta. Herätyskellon ääni sai Susannan hätkähtämään. Mitä nyt? Ai niin, kello oli vian puoli seitsemän. Ei hätää siis. Hän voisi jatkaa ihania unelmiaan ainakin kahdeksaan asti. Hän käpertyi parempaan asentoon jatkaen loikoiluaan. Seuraavan viikon maanantaina Susanna oli menossa luokkatovereidensa kanssa auditorioon ekologian ja ympäristökasvatuksen tunnille, rehtori Eero Koskinen käveli määrätietoisin askelin häntä kohti.
- Susanna, odota! Minulla on asiaa. Voisitko tulla kansliaan heti ruokailun jälkeen? Minulla on sinulle tärkeä tehtävä. Se on parhainta mahdollista valmennusta sinulle tulevaa uraasi ajatellen.
- Kyllä, vastasi Susanna. Rehtori nyökkkäsi ja kiirehti pois. Susannan mieltä jäi kaivelemaan pieni epävarmuuden tunne, mutta sitä hän ei ehtinyt kauaa pohtia.
- No niin, ja tänään me puhummekin vähän vesistöistä ja niiden suojelemisesta. Teillähän oli kotitehtävänä perehtyä yleiseen veistönsuojeluun. Susanna, osaisitko selittää, mitä kyseinen termi tarkoittaa? opettaja Elina Mäntylän ääni nykäisi hänet takaisin opintoihinsa ja vei ajatukset pois rehtorin oudosta pyynnöstä. Ruokajonoon mennessään Susannasta tuntui, että hänen ajatuksensa pyörivät ympäri kuin hurrikaani ikään. Onneksi seuraava tunti olisi vapaata.
- Täytyy mennä kansliaan heti ruokailun jälkeen, Susanna ajatteli katsellessaan pitkää, kiemurtelevaa jonoa, jossa oppilaat nauroivat ja vitsailivat keskenään. Susannan huomiota moinen ei paljon kiinnittänyt. Hänen ajatuksensa olivat rehtorin pyynnössä. Mistä mahtoi olla kyse? Jokin seminaariluentoko taas? Tokkopa sentään, hänhän oli pitänyt niitä niin monta. Eivätkä kaikki maailman seminaariluennoitsijat voisi sairastua yhtä aikaa.
- Koeta olla kärsivällinen, Susanna mutisi itselleen. Rehtori istui yleensä samassa pöydässä kuin opettajatkin. Susanna vilkaisi opettajien pöytään kuin vaistomaisesti, ja aivan oikein. Rehtori oli siellä nytkin.
- Tämä on kidutusta, Susanna mietti jonon madellessa hitaasti eteenpäin. Vihdoin tuli Susannan vuoro ottaa ruokaa.
- Kärsivällisyyttä nyt hiukan vielä. Kohta kaikki selviää, Susanna koetti rauhoittaa mieltään, vaikka tunsikin tutun nipistyksen vatsassaan. Ramppikuume uhkasi iskeä jälleen.
- Kun kukaan nyt ei vaan tulisi pöytäseuraksi, Susanna ajatteli haarukoidessaan ruokaansa. Hän melkein hotkaisi lounaansa, vaikka tiesi, ettei se ollut terveellistä. Mutta rehtorin kiireinen aikataulu sai Susannankin hermostumaan. Syötyään Susanna vei astiansa kärryyn, jonka keittäjät olivat tuoneet ruokalaan juuri käytettyjä astioita varten. Sitten hän kiiruhti kohti kansliaa. Rehtoria ei näkynyt, hän oli kai vielä syömässä.
- Ei hän unohda, ei varmasti. Hän tulee ihan kohta, Susanna hoki itselleen. Susannan ei tarvinnutkaan odottaa kauaa. Rehtori saapui.
- Istuhan, niin minä kerron mistä on kyse, hän sanoi. Susanna totteli.
- Tämä saattaa yllättää sinut aluksi, mutta älä huolehdi, kaikki menee hyvin, rehtori rauhoitti. Susanna ei tiennyt mitä ajatella, mutta nyökkäsi kuitenkin. Rehtori suoristautui tuolissaan ja otti taskustaan käyntikortin.
- Tiedäthän missä ala-aste on, hän sanoi kysyvästi. Susanna nyökkäsi. Rehtori äännähti, ikään kuin olisi sanonut 'hyvä niin'.
- Tuija Isoaho on joutunut umpisuolen leikkaukseen. Luokka 1A on sijaisen varassa. Ongelma on kuitenkin se, että sijainenkin on kohta jäämässä äitiyslomalle. Ala-asteen rehtori on kysynyt, voisinko suositella ketään opiskelijoistamme sijaisen tilalle, kun pätevää opettajaa ei ole heti saatavissa. Siksi ajattelin pyytää sinua apuun. Olisit Tuijan sijaisena niin kauan, että hän paranee ja pääsee taas töihin. Rehtorin sanat saivat Susannan yllättymään. Mitään tällaista hän ei osannut odottaa.
- Ymmärrän tämän olevan valmennusta tulevalle uralleni, hän sanoi.
- Niin se onkin. Saat kokemusta opettajan työstä. Työskentelet sijaisopettajan, Heidi Tuomisen, apulaisena aluksi, jotta oppilaat tottuvat sinuun. Kun Heidin äitiysloma alkaa, otat 1An vastuullesi, kunnes Tuija pääsee palaamaan töihin. Susanna kuunteli rehtoria ällistyneenä. Hänen teki mielensä vastustella. Ei Susanna ollut koskaan opettanut ketään, ei ainakaan seitsenvuotiaita rasavillejä. Serkkunsa lapsia hän oli kyllä ollut hoitamassa, mutta tällaista hän ei ollut koskaan ennen tehnyt.
- Voinko harkita huomiseen? Tämä tuli niin yllättäen, että minun on mietittävä hiukan, Susanna sanoi epävarmasti.
- Olkoon menneeksi. Kerro huomenna, mitä päätit. Asia on kiireellinen, rehtori vastasi. Susanna kiitti luottamuksesta ja kiirehti pois kansliasta. Hän turnsi tarvitsevansa raitista ilmaa. Rehtorin pyyntö oli tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta. Susanna oli kyllä ollut ennenkin ohjaajan tehtävissä, nimittäin sinä kesänä kun hän oli ollut lapsille tarkoitetulla musiikkileirillä. Hän oli ollut siellä vain varsinaisen ohjaajan apuna. Hänen ei ollut tarvinnut kuin olla valppaana, opastaa lapsia WCssä käymisessä, kantaa tuoleja ja muuta sellaista. Hänen ei ollut tarvinnut kantaa vastuuta ohjelman suunnittelustakaan. Varsinainen ohjaaja oli hoitanut sen. Tietenkin Susanna oli sanonut mielipiteensä, jos sitä oli kysytty, mutta muuten hän oli pysytellyt enimmäkseen taustalla. Sillä kertaa häneen oli oltu tyytyväisiä.
- Olet tervetullut apuohjaajaksi milloin vain, Sami, leirin oikea johtaja, oli sanonut viimeisenä päivänä Susannalle.

*****
Kirjoitellaan taas!

Kirjoittamattomia kirjoja

2004-12-25T01:22:00.000+02:00

Minä ajattelin, että jos laittaisi tähän muutaman hyvän kirjan nimen. Tämännimisiä kirjoja ei vielä ole minun tietääkseni ainakaan kirjoitettu, mutta jos olisikin, ne olisi jännä lukea.

1. Tyylipuhdas Täyskaato
2. Ääni menneisyydestä
3. Kuoleman kauniit kasvot
4. Kyynelten ritari
5. Raisu runopoika
6. Rakkauden palo
7. Intohimon liekit
8. Täydellinen kaaos
9. Kunnes kaikki ovat vapaita
10. Pakon edessä
11. Armollinen aika
12. Hiljaiset vedet
13. Jäähyväisten aika
14. Katse eteenpäin
15. Mahdollisuuksien kesä
16. Ratkaisun paikka
17. Yllätysten kevät
18. Kohtalokas kolmas erä
19. Akileijan varjo
20. Valheiden vuodet
21. Totuuden aika

Palaute ja mielipiteet näitä kirjojen nimiä ja kaikkea muuta blogin sisältöä koskien ovat tervetulleita.

Uusi elämä (runo)

2004-11-03T01:32:00.000+02:00

Odotus tää
mut lennättää
sfääreihin uusiin.
Taivaalla leijailen
pilviä katsellen
aikojen ikuisuuksiin.
Kun hetki koittaa,
elämä voittaa
ja valo saa voiton.
On aika uuden aamunkoiton.
Yö on poissa
ja päivä on koittanut hälle.
Siis huutakaamme eläköötä
uudelle elämälle!

Kun inssi yllättää

2004-09-09T23:07:00.000+03:00

Yllätysinssi
- On vain yksi keino saada Pinja läpi ajokokeesta, sanoi Jori Aro vaimolleen Katrille.
- Mikä sitten? ihmetteli Katri.
- Me järjestämme sen hänelle yllätyksenä. Siis emme kerro hänelle, että kyse on ajokokeesta. Sovimme vain tavalliseen tapaan, että hän tulee ajamaan, Jori selitti. Katri-vaimo pudisteli päätään. Hän ei ollut ihan varma, onnistuisiko sellainen.
- Entä jos Pinja ajattelee, että me olemme huijanneet häntä, kun hänelle selviää totuus?
- Ei varmasti ajattele. Tiedän mitä teen. Menen "sattumalta" katsatusasemalle Pinjan kanssa, kun minun pitää joka tapauksessa viedä muutama kokelas teoriakokeeseen. Sovin tietenkin hänen kanssaan siksi päiväksi normaalisti ajon, Jori rauhoitteli.
- Kenet me otamme? Katri kysyi.
- Särmän Ekin tietenkin, Jori vastasi.
- Jatkamme siis normaalisti toimintaa sinä päivänä.
- Aivan normaalisti. Jos me yhtäkkiä olisimme "lomalla" sinä päivänä, Pinja voisi varmasti epäillä jotakin.
- Hyvä on. Tee kuten hyväksi näet. Minä hoidan paperitöitä normaaliin tapaani.
- Älä unohda kukkia, muistutti Jori.
- En en, Katri rauhoitti. Hän ei voisi käskeä tuomaan kukkia autokoululle ennen kuin Pinja olisi läpäissyt.
Kun miehet olivat taas kumpikin lähteneet oppilaiden kanssa ajamaan, Katri tarttui puhelimeen ja soitti Ekille. - Katsastusasema, Eki Särmä puhelimessa, sanoi ääni.
- No Aron Katri täällä hei, Katri sanoi puhelimeen.
- Hei, vastasi Eki.
- Tuota...miten sinun aikataulusi on huomenna? Kun olisi vähän..ajokoeasiaa, Katri sanoi ja kertoi tilanteen.
- Sanoit, että kyse on poikkeuksellisesta ajokokeesta. Millä tavalla kyseessä oleva ajokoe on poikkeuksellinen? ihmetteli Eki.
- Se on yllätys, vastasi Katri.
- Yllätys? Nyt saat luvan selittää juurta jaksain, Eki vaati.
- No ei se katsastusmiehelle niinkään ole yllätys, mutta oppilaalle kyllä, Katri selitti.
- Oppilaalle? Onko jokin erityinen syy järjestää se yllätyksenä? kysyi Eki.

- On. Tällä oppilaalla on niin paha taipumus ramppikuumeeseen, että jos joku vihjaiseekaan hänelle vaikkapa viikkoa ennen ajokoetta, että viikon päästä on ajokoe, hän hermoilee itsensä kipeäksi. Mutta jos kukaan ei kerro hänelle kyseessä olevan ajokokeen, hän ottaa sen aivan rauhallisesti. Vasta sen jälkeen kun hän on mahdollisesti läpäissyt, hänelle voi kertoa totuuden, Katri vuodatti puhelimeen.

- Ahaa. No nyt minä pääsin kärryille. Sano vain miten me sen järjestämme. Olen juonessa mukana, lupasi Eki.

- Hienoa. Tiesin sinun suostuvan, Katri hymyili omassa päässään linjaa.

Puolta tuntia myöhemmin Leo ja Jori tulivat kahville.

- Minä soitin hänelle, Katri sanoi miehelleen.

- Ai kenelle? Jori ei tiennyt mitään Katrin touhuista, Jorihan oli ollut ajossa.

- Ekille tietenkin. Hän suostui ehdotukseeni, Katri selitti.

- Voi elämä, pääsi Jorilta. Kyllähän hän tiesi Katrinsa olevan aikaansaava ihminen, mutta että menee ja soittaa Ekille tuosta vain muina naisina - se oli uutta se.

- Pinjalle ei sitten saa vihjaista sanallakaan! Muuten kaikki menee myttyyn ja Pinja ajelee päin liikenteenjakajia, valopylväitä ja liikennemerkkejä, varoitti Katri.

- En puhu mitään hänelle, lupaan sen. Ja tokkopa Leokaan mitään puhuu, Jori vilkaisi alaiseensa.

- En henkäisekään Pinjalle, lupasi Leo.

- Hienoa, Katri hymyili.

Kello kymmenen Elon autokoulun ovi kävi, ja Pinja Visuri käveli sisään.

- Morjens, hän tervehti rennosti Katria. Katri nielaisi, räpytti vähän ja vilkaisi tyttöä.

- No terve, hän sanoi.

- Missäs ne miehet on? Kun mullahan piti olla ajo tänään Jorin kanssa, Pinja sanoi.

- Jori on tuolla meidän puolellamme vähän huilaamassa. Kyllä hän kohta tulee, Katri vakuutti.

Ei siinä kauan mennytkään, kun Pinja jo istui Skoda Octavian ratissa, ja hänen vierellään istui Jori Aro.

- Käännähän vasemmalle, Jori sanoi. Pinja käänsi.

- Toivottavasti tuli suljettu käännös, hän sanoi oikaistuaan auton taas menosuuntaan.

- Ihan hyvin se meni, Jori rauhoitti.

- Aaargh, jalankulkijoita! Pinja kiljaisi ajaessaan kaarteeseen, joka johti Halpa-Hallia kohti.

- Mitä se meihin koskee? Jos he olisivat suojatietä ylittämässä, pitäisi heidät ottaa huomioon. Jatka sinä vaan ajamista, Jori vastasi. Pinja koetti kovasti tiirailla tietä tuulilasin läpi. He ohittivat kirjaston, kenkäkaupan sekä pankin ja tulivat taas risteykseen.

- Käännymme oikealle, ilmoitti Jori. Pinja ryhmittyi, pisti vilkun päälle ja vilkaisi nopeasti peruutuspeiliin.

- Meitä seurataan, hän ilmoitti.

- Anna heidän olla rauhassa ja keskity omaan suoritukseesi, Jori neuvoi taas. Pinja huokaisi ja käänsi rattia.

- En minä taida koskaan oppia tätä taitoa, hän valitti.

- Tottakai opit. Vasemmalle seuraavasta risteyksestä, Jori sanoi. Pinja pani vilkun päälle, ryhmittyi ja kääntyi parhaansa mukaan. Kaksikko jatkoi liikenneympyrää kohti Esson sivuitse.

- Auto! kiljaisi Pinja lähestyessään liikenneympyrää.

- Se kerkiää tieltä pois. Tarkkailua, tarkkailua...ja nyt on sinun vuorosi, Jori neuvoi Pinjaa. Pinja ajoi liikenneympyrän laitaa parhaansa mukaan, pisti vilkun päälle ja kääntyi kohti Särkimäkeä.

- En käänny ennen kuin käsket. Olkoon niin, minä ajan vaikka Särkimäelle asti, mutisi Pinja toivoen, ettei Jori kuulisi. Samassa hetkessä Jorin puhelin soi.

- Just take it. Siis senkuin vastaat, Pinja vastasi tiiraillessaan tietä eteenpäin. Se oli paikoin jäässä, ja Pinjaa hirvitti ajaa moisella kelillä, mutta minkäs teit. Pakko oli ajaa. Pinja keskittyi ajamiseen satakymmenenprosenttisesti ja tuskin huomasi Jorin puhelun päättymistä. Kaksikko ajoi hyvän matkaa kohti Särkimäkeä, kunnes tultiin pieneen Rikalan kylään.

- Käänny tuosta Sakavon kylää kohti, neuvoi Jori taas. Pinja pisti vilkun päälle, ryhmittyi ja kääntyi. Tie oli jäinen ja Pinjaa hirvitti ajaa sitä, mutta hänen oli ajettava, halusi tai ei.

- Minä vihaan jäisiä teitä, Pinja julisti yrittäessään epätoivoisesti tiirailla tietä ja pitää auton omalla kaistalla.

- Äläkä aja penkkaan. Jos se pyyhkäisee sinne, lennämme me pöpelikköön, Jori marmatti.

- Teen parhaani, Pinja kommentoi. Matka päätielle tuntui kestävän iäisyyden. Lopulta he pääsivät sinne asti, ja Pinja huokaisi helpotuksesta tuntiessaan muutoksen auton käyttäytymisessä ja ohjattavuudessa.

- Nyt tuntuu ihan erilaiselta. Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Kuitenkin nyt piti Pinjan ajaa vasten aurinkoa, ja se vähän vaikeutti ajamista. Kaksikon päästyä keskustaan Jori ohjasi Pinjan ajamaan Elon autokoululle. Pinja vähän ihmetteli moista, mutta totteli. Perillä autoon tunki kolme nuorta poikaa. Pinja oletti heidän olevan nykyisiä teoriakurssilaisia.

- Älä karkaa minnekään, saat luvan harjoitella vielä. Käymme katsastusasemalla, Jori sanoi Pinjalle. Pinjaa hieman hirvitti ja hermostutti. Mitä tämä oli? Joku valeinssikö? Ei kai Jori sellaista tekisi? Pinja puisti päätään. Ei ei. Ei se sitä olisi. Aikanaan Jori tuli papereiden kanssa takaisin sisältä, ja hyppäsi etupenkille Pinjan vierelle. Pojat takana juttelivat ja naureskelivat jotain keskenään. Pinjalle tuli hieman epämiellyttävä olo heidän takiaan, mutta hän koetti olla välittämättä heistä.

- Nytkö sinne katsastusasemalle? hän kysyi Jorilta niin rauhallisesti kuin suinkin osasi.

- Jep, vastasi Jori.

- No assisteeraa sitten pikkuisen jos tarvitaan, Pinja pyysi. Jori suostui, ja he lähtivät. Ryhmitys, käännös, kakkosta silmään...Pinja koetti parhaansa mukaan hoitaa leiviskänsä kotiin. Viisikko pääsi ehjänä katsastuskonttorin pihaan ja Pinja aikoi juuri nousta jaloittelemaan, kun Eki ryntäsi hallin suunnalta paikalle kuin tuulispää.

- Mikä on hätänä? Jori kysyi ja iski Ekille silmää.

- Tuota..saisinko minä lainata häntä? Eki nyökkäsi Pinjaa kohti.

- Autoni hajosi äsken, se on nyt tuolla korjattavana. Kävin juuri tässä paikallisessa matkatoimistossa ja sieltä antoivat minulle tämän esitteen. Haluaisin katsella vähän paikallisia nähtävyyksiä, Eki selitti vielä.

- Totta kai. Pinja vie teidät minne ikinä tahdotte, Jori vastasi ja teki tilaa nousemalla pois autosta.

- Jori..mitä nyt? En minä...Mitä tämä nyt on? Et kai sinä ole valepukuinen katsastusmies? Pinja tuli levottomaksi ja katsoi miestä vierellään.

- Ei hän ole. Ei tämä ole inssi, rauhoitti Jori.

- Miksi sitten minun pitää ajaa ilman sinua? tivasi Pinja.

- Koska minä en voi olla mukanasi nyt. Tulisin mukaasi jos pystyisin. Ei teidän tarvitse mennä kauas. Vie hänet kierrokselle. Sinä tunnet paikat. Kuten sanottu, tulisin mukaasi jos voisin, mutta nyt en voi. Uskon, että selviät, Jori sanoi ja iski vielä Pinjan huomaamatta silmää katsastusmiehelle.

- Hyvä on. Minä teen tämän. Toivottavasti pomo vaan ei hermostu, kun viivynkin kauemmin kuin pitäisi, Pinja taipui Jorin tahtoon.

- Minne ajetaan? Pinja kysyi kuin paraskin kuski.

- Ajattelin, että olisi kiva nähdä paikallisia nähtävyyksiä. Ensin voitaisiin ajaa vaikkapa...sinne Ståhlbergin museolle, katsastusmies sanoi.

- Sinne siis, Pinja sanoi ja käänsi rattaat tielle päin. Eki yritti mahdollisimman huomaamattomasti kaivaa kynän taskustaan tehdäkseen muistiinpanoja esitteen reunaan. Pinja ei huomannut moista, hänellä oli kaikki huomio tiessä. Hän kuvitteli istuvansa inssimiehen kanssa autossa ja vievänsä häntä paikasta toiseen.

- Aaargh, jalankulkija! kiljaisi Pinja erään suojatien kohdalla, painoi jarrua ja päästi jalankulkijan yli. Sitten ykkönen silmään ja taas liikkeelle. Eki hymyili itsekseen.

- Ainakaan sinulla ei ole liian kevyt jarrujalka. Siis tarkoitan, että....Eki yritti. Hän toivoi, että Pinja ei aavistaisi mitään.

- No, mitäs tässä turhaan säästelemään, Pinja vastasi. Kaksikko kävi Ståhlbergin lapsuudenkodin luona, siirtyi sieltä kirkolle ja sieltä sitten Paltaaninkadun kotiseutumuseolle. Sen jälkeen katsastusmies pyysi päästä katsomaan taidekoti Jykelää.

- Anteeksi mutta missä se edes on? En ole edes koskaan käynyt siellä, Pinja vastasi.

- Se on Kuonalla, kertoi Eki.

- No, jos sanot minne mennään, minä ajan sinne parhaani mukaan, lupasi Pinja. Kaksikko lähti kohti Pyhäjärven kuntaa. Pinjaa hermostutti. Hän oli ensimmäistä kertaa yksin liikenteessä, siis todellakin yksin. Leo ja Jori olivat kumpikin omilla reissuillaan, eikä Pinja tiennyt mitään siitä, miten tämä matka päättyisi. Kun taidekoti oli nähty, katsastusmies määräsi Pinjan kääntämään auton keulan takaisin katsastusasemaa kohti. Pinja huokaisi helpotuksesta. Viimeinkin hän pääsisi töihin takaisin! Hän ajeli rauhalliseen tahtiin ja toivoi, ettei nyt olisi kyse inssistä sittenkin.

- Äh. Tämä mikään inssi ole, Pinja heitti epäluulot syrjään mielestään, muttei voinut välttää pientä epäluulonvirettä sisismmässään. Kun kaksikko pääsi katsastusaseman pihaan takaisin, Pinja huokaisi ja pysäköi auton kiskaisten käsijarrun niin kireälle kuin ikinä sai. Sitten vaan vaihde vapaalle ja moottori sammuksiin. Ja siinä sitä oltiin.

- Saanen sydämestäni onnitella. Läpäisit juuri ajokokeen, Eki läväytti totuuden Pinjan silmille. - Että mitä? Tämäkö oli inssi? Pinja kauhistui ja meinasi pyörtyä.

- Kyllä vaan, ja sinä läpäisit sen, katsastusmies sanoi hymyillen. Pinja nousi autosta päästään pyörällä. Ei voinut olla totta! Ei voinut olla totta!

- Sydämelliset onnentoivotukseni, Katri tuli ulos kukkapuskan kanssa nähtyään ikkunasta katsastusmiehen nostavan kaksi peukaloa pystyyn. He olivat sopineet etukäteen, että jos Eki kääntäisi peukalonsa alaspäin, ei kukkia tarvittaisi, mutta jos hän nostaisi ne ylöspäin, olisi Pinja läpäissyt.

- Kiitos, Pinja sanoi päästään pyörällä.

- Onnittelut, Leo ja Jori sanoivat melkein yhteen ääneen, kun Pinja käveli ovesta sisään.

- Kiitos kiitos. Jopas te minulle inssin järjestitte, Pinja sanoi.

- Ei ollut muuta keinoa, Eki sanoi.

- Sinä olisit pelännyt liikaa, ja ollut kipeä, eikä kipeänä saa ajaa, Jori huomautti.

- En voi kuin kiittää, Pinja sanoi Jorille. Sitten hän kääntyi Katrin puoleen.

- En tiedä missä määrin sinä olit tässä mukana, mutta tämä oli oikea yllätysinssi.

*****

No niin. Tuossa on nyt yksi hengentuotteeni. Kommentointi sallittua.

Best: SummerWriter

Esittely vain

2004-09-09T22:51:00.000+03:00

Hei kaikille!
Minä olen vain tällainen 25-vuotias naisihminen Pohjanmaalta. Harrastan kirjoittamista ihan omaksi ilokseni vain.
Inspiraatio iskee nykyään harmittavan harvoin, mutta yritän olla surematta sitä.

Palautteen anto on tietenkin sallittua, ja jos muiden antamat palautteet "eivät näy", niin asia paranee joko sillä, että odotatte että ne "suvaitsevat" ilmaantua näkyville, tai sitten laitatte vaan viestin osoitteeseen summerwriter@suomi24.fi
Hyvää syksyä toivoen: SummerWriter